maanantai, 6.2. 2012 – 19:36
Iltapalaksi muun muassa piirakkaa:

Pohja:
250g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl vettä
Päälle:
1 pussi (200g) kinkkusuikaleita
1 prk ananasmurskaa
2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
200g juustoraastetta
3 prk kermaviiliä
4 kananmunaa
chilijauhetta, basilikaa, oreganoa, mustapippuria…
Sekoita keskenään huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet. Lisää joukkoon vesi ja vaivaa taikinaksi. Anna levähtää jääkaapissa hetkisen.
Silppua sipuli ja murskaa valkosipuli. Kauli pohja uunipellille ja levitä täytteet. Sekoita keskenään mausteet, kermaviili ja kananmunat ja levitä lopuksi piirakan päälle. Paista 225 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä hetkisen ennen leikkaamista.
Kirjoitti Eirene,
Luitko jo nämä:
maanantai, 6.2. 2012 – 13:03

Pitkä, hauska, tapahtumarikas, uuvuttava viikonloppu takana. Sunnuntai selvittiin lähinnä kahvin ja sokerin voimin. Tällä viikolla on onneksi “vain” työtä ja koulua. Vanha ei enää jaksa.
Kirjoitti Eirene,
Luitko jo nämä:
perjantai, 3.2. 2012 – 14:01

Tädin tekemät lapaset. Parikymmentä vuotta vanhat ja edelleen käytössä.
Kirjoitti Eirene,
Luitko jo nämä:
perjantai, 3.2. 2012 – 13:43

Jotakin tätä viikonloppua varten tehtyä.
Kirjoitti Eirene,
Luitko jo nämä:
keskiviikko, 1.2. 2012 – 21:35
Tänäänkin ajankohtainen näkymä:

Voiton puolella tosin ollaan jo!
Kirjoitti Eirene,
Luitko jo nämä:
tiistai, 31.1. 2012 – 22:57
Uusi vuosi, uudet kujeet. Jatketaan tällä:

Huomiseen siis!
Kirjoitti Eirene,
Luitko jo nämä:
torstai, 15.9. 2011 – 21:58
Opintojen ja työelämän yhteensovittamisen pitäisi olla minulle jo tuttu juttu, mutta silti aika tuntuu loppuvan välillä kesken. Onneksi on kalenteri, johon mahtuu kirjoittamaan tärkeät muistettavat vähän isommallakin käsialalla! Kiireisen syksyn vuoksi jätin yliopiston kalenterin tänä vuonna ottamatta ja ostin käyttöön isomman. Hyväksi osoittautunut päätös.
Kipittäessäni toissapäivänä tentistä kotiin teki mieli jotain syksyistä ruokaa. Mikäpä olisi sieniä syksyisempää? Siispä ostin iloisen keltaisia kantarelleja ja keittelin niistä helpon ja nopean keiton. Keitosta riittää ainakin kahdelle, ehkä useammallekin mikäli tarjolla on muutakin syötävää. Määrät ovat vähän summittaisia, kokkailen yleensä sen kummemmin mittailematta.

n. 400g kantarelleja
2 sipulia
4-6 valkosipulinkynttä
voita
2 dl kermaa
1/2 pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa
n. 3 dl kasvislientä (käytin kasvisfondia)
suolaa
chilijauhetta
mustapippuria
timjamia
hunajaa
Puhdista ja pilko kantarellit. Silppua sipulit ja purista valkosipulinkynnet. Paista sienet voissa pannulla, lisää joukkoon sipulit ja kuullota hetki. Siirrä kattilaan, lisää joukkoon kerma, kasvisliemi ja sulatejuusto. Anna porista miedolla lämmöllä kunnes liemi sakenee hieman. Mausta hunajalla, timjamilla, chilillä ja pippurilla, lisää suolaa varovasti ja tarkista maku.
Tarjoilin keiton kanssa pikakrutonkeja; leivänpaahtimessa rapeaksi paahdettua ruisleipää pieninä kuutioina. Yksinkertaista ja maukasta.
Kirjoitti Eirene,
Luitko jo nämä:
maanantai, 12.9. 2011 – 20:42
Näillä pitäisi sitten oppia tanssimaan…

Pari ensimmäistä kärkkärikertaa takana ja olen koukussa. Tekee kipeää, on vaikeaa, mutta silti ihanaa! Niin kuin baletti ylipäänsäkin.
Kirjoitti Eirene,
Luitko jo nämä:
sunnuntai, 11.9. 2011 – 20:02
Edellisen kodin lähistöllä sijaitsee miehen ja minun mielestä Helsingin paras kiinalainen take away. Sieltä haettiin evästä sellaisina päivinä kun ruoanlaitto postimerkin kokoisessa yksiössä ei jaksanut työpäivän jälkeen innostaa. Totuuden nimissä tämä tapahtui niinkin usein, että lopulta meidän ei tarvinnut lainkaan tilata ruokaa – kokki singahti samantien keittiöön meidän kävellessä ovesta sisään. Kerta toisensa jälkeen annos muuttui myös entistä tulisemmaksi.
Kolme vuotta sitten kaupunginosa vaihtui eikä nykyisestä ole löytynyt varteenotettavaa korvaajaa. Nyyh! Koska kiinalainen noutoruoka on meillä nimenomaan laiskurin vaihtoehto, tuntuisi hölmöltä lähteä hakemaan sitä kovinkaan kaukaa. Sen vuoksi on täytynyt yrittää vaihtoehtoa B eli toteuttaa ruoka helposti omassa keittiössä.
Nyt viimeinkin löysin tarpeeksi lähellä olevan makuyhdistelmän korvaamaan noutoruoka. Koska kotona oli kokkailuaikaan rajattu määrä elintarvikkeita, korvasin monet “autenttiset” ainesosat kotoisammilla versioilla. Hyvää tuli silti, täytyy tehdä jatkossakin!

3 broilerin rintafilettä (tai suikaloitua porsasta tai nautaa)
maissitärkkelystä
seesamiöljyä
rypsiöljyä
vaaleaa soijakastiketta
fariinisokeria
1/2 sitruunan mehu
1 chilipalko
2 keltasipulia
tuoretta inkivääriä
2-6 valkosipulinkynttä
Kuutioi broileri, suikaloi sipuli, purista valkosipuli ja pilko chili. Lämmitä pannussa pieni määrä seesamiöljyä yhdessä reilun rypsiöljylorauksen kanssa ja paista sipuli, valkosipulimurska ja chili nopeasti kuumalla lämmöllä. Nostele sipuliseos pois pannulta ennen kun se kuullottuu. Kierittele broilerikuutiot kevyelti maissitärkkelyksessä ja paista pannulla kypsiksi. Lisää joukkoon reilusti soijakastiketta, puristettu sitruunamehu ja fariinisokeria maun mukaan (laitoin itse noin 2 rkl).
Kun broileri on kypsää, kaada joukkoon sipuliseos ja raasta mukaan tuoretta inkivääriä. Tarkista maku. Tarjoile riisin tai nuudelien kanssa. Helppoa ja hyvää!
Kirjoitti Eirene,
Luitko jo nämä: