keskiviikko, 18.8. 2010 – 13:25
Pieni ja epäselvä kurkistus eiliseen remontin työsarkaan:
Vaaleansininen, turkoosiin taittava väri ei näytä kuvassa ollenkaan itseltään. Seinä on luonnossa paljon raikkaamman värinen.
Eteinen alkaa siis pikku hiljaa valmistua, enää pitäisi löytää aikaa kenkähyllykön maalaukseen ja lampunvarjostimen verhoiluun (ja jalkalistojen maalaukseen). Ehkä ensi viikonloppuna?
torstai, 4.3. 2010 – 15:56
Elämä muuton jälkeen on ollut yhtä siivoamista, järjestämistä ja suunnittelua. Pölyä, suojamuoveja ja kaikenlaista sälää on joka puolella ja puunaaminen sujuu kohtuullisen hitaasti. Onneksi pidän siivoamisesta, se lienee ainoa syy sille etten ole vielä saanut hermoromahdusta näiden pussukoiden ja nyssäköiden keskellä puuhatessani.
Vaikka remontoitavaa on yhä jäljellä ihan kiitettävästi, pystyy täällä silti asumaan. Mainittakoon, ettei olohuoneessa [...]
perjantai, 26.2. 2010 – 12:50
Muutto takana, siivousta, järjestelyä ja remonttia vielä jäljellä. Pienehkö poissaolo lähestulkoon kaikkialta selittyy netin toimimattomuudella, mutta onneksi mokoma kytkettiin tällä kertaa onnistuneesti päälle ja sopivasti juuri viikonlopuksi. Palailen kuvien ja kuulumisten kera vielä parin päivän sisällä, nyt takaisin puunaamisen pariin.