22.2.06

itsekriittisyys iskee

Jostakin syystä meneillään on luova kriisi. Mielessä on idea raitasukista, langat ja puikot ovat valmiina. Neljä kertaa olen neulonut sukan varren ja neljä kertaa purkanut. Viimeisimpänä yrityksenä purkuun meni tämä:



En tiedä, liekö vika minussa vai siinä, että sukkakiintiö on tällä hetkellä täynnä. Vai olenko tykästynyt luksuslankoihin siinä määrin, että paluu 7 veljekseen tuntuu hankalalta ja siitä neulotut sukat eivät miellytäkään? Vai olenko vain turhan tarkka?

Kävin läpi lankojani viikkosiivouksen yhteydessä ja tulin siihen tulokseen, että niitä on kertakaikkiaan liikaa varastossa. Niille, jotka sanovat ettei lankaa voi olla liikaa voin mainita, että pienessä huoneistossa lankahamstraukseni on kokoon suhteuttaen aika massiivista ja esimerkiksi lankojen ajoittainen läpikäyminen turkiskuoriaisten varalta aina aikamoinen riesa järjestää. Vaikka insinööri ei olekaan asiasta sen kummemmin (ihmetyksekseni) maininnut, olen itse sitä mieltä, että muutos on tarpeen.

Tästä eteenpäin onkin luvassa kovan luokan lankavaraston purkua, sekä vanhojen töiden viimeistelyä. Yhden, noin vuoden verran piileskelleen työn olenkin jo ottanut työn alle, kenties jo viikonloppuna nähdään tuloksia.