repsahdus
Lauantaiaamu alkoi yllättävän keskustelun merkeissä. Insinööri oli sitä mieltä, ettei minulla ollut sopivan lämmintä pipoa ja siihen sopivaa kaulahuivia. Keskustelunaihe ei toki ollut mikään uusi, suutarin lasten kengättömyydestä on aina silloin tällöin heitetty herjaa. Uutta oli kuitenkin lopputulos: insinööri uhkasi olla tulematta takaisin kaupunkiin ennen kuin minulla olisi pipo ja kaulahuivi valmiina - nimenomaan itselleni. Suostuin ehdolla, että hän ostaisi minulle langat (koska sopivaa lankaahan ei tietenkään ollut).
Lauantai oli sopivasti pitkästä aikaa vapaapäivä, joten suuntasimme kaupungille pakkasista huolimatta. Kulutusjuhla alkoi Menitassa, jossa valikoin itselleni nämä:

Jotta minun ei luultaisi olevan tämän talouden ylin käskynhaltija ja despootti, kerron puolustuksekseni insinöörin saaneen puolestaan minulta vastalahjan pistäytyessämme Stockmannilla. Paljon mukavampaa vaihtaa lahjoja kuin ostaa itse!
Loput lauantaista meni rentoutuessa ja sunnuntai ensin täysmittaisen työpäivän ja sen jälkeen synttärijuhlien parissa. Maanantai-aamuna oli muutama tunti luppoaikaa ennen töitä, silloin muotoutui tämä:

Lauran ohjetta vapaasti seuraten tehty pipo, tuosta ylläolevasta langasta. En vain ole varma pidänkö tämän vai puranko, vaikka se onkin ollut jo käytössä.
Huomasin aamulla blogini päässeen virallisesti suomalaisten neuleblogien listoille, ja olipa minulle tullut ensimmäinen kommenttikin! Kiitokset sen anonyymille esittäjälle.
Niin ja nuo valkoiset sukat, en ole sentään niitä aivan täysin unohtanut, vaikka olenkin alkuperäisestä tiukasta linjastani repsahtanut:

Melkein valmista, enää pieni rutistus ja paketti voi lähteä ehkäpä jo tällä viikolla. Vai olenkohan liian optimistinen, se oma kaulahuivi houkuttelisi kovasti ja sain tänään jälleen yhden lahjaidean...

0 viestiä:
Lähetä kommentti
<< palaa takaisin