14.3.06

ultimatum

"Ei tilata uutta lankaa, ennen kuin vanhat on neulottu". Voi ei!



Kuvassa siis lankavarastoni, kuvasta puuttuvat keskeneräiset projektit. Kuvassa näkyvät jo neulotut/virkatut tekeleet menevät purkuun. Edessä on siis melkomoinen urakka, mikäli tahdon saada uutta lankaa.

Eihän minulla ole lankaa juuri nimeksikään, mikäli vertaan varastoani joihinkin toisiin neulebloggaajiin. Mutta ei auttanut vakuuttelu ja vertailu, on siis pakko ryhtyä tuumasta toimeen.

Insinöörin huivi (vol.2) etenee, uusi pelko on langan riittoisuus. Saanko huivin valmiiksi vai pitääkö pyytää erityislupa langan ostamiseen?.. Pieni kurkistuskuva:



Viime aikoina olen haikaillut uusien verhojen perään. Kangaskaupoista löytyisi kivoja kankaitakin, vain ompelukone puuttuu. Äidillä on kone, jota olen ennenkin lainaillut, mutta se katkoo lankaa harmittavan usein. Vaikka mieluilenkin omaa konetta, kelvannee lainakone vielä ainakin tähän projektiin. Muutenkin tahtoisin opetella ompelemaan - se lienee käsitöistä ainut, mitä pelkään. Muutamaa pöytäliinaa ja verhoa lukuunottamatta en ole koneella paljoa onnistuneesti ommellut. En edes koulussa, koska valitsin teknisen käsityön opetuksen.

Mutta mitä ei osaa, se täytyy opetella. Eikö niin?..

2 viestiä:

Blogger Maija kirjoitti...

Samassa veneessä ollaan, miun pieni varasto tässä http://users.coditel.net/maija/images/blog/hamsterilangat1.jpg

Uutta ei saa kuulemma tilata, ennenkö nämä on loppu, mutta minäpä kävin silti ihan itse lankakaupasta hakemassa ;)

29 maaliskuu, 2006 21:15  
Blogger särmä kirjoitti...

Minä käyn melkein päivittäin ihailemassa tätä kuvaa. Voi, kunpa minullakin olisi yhtä pieni ja ihana varasto. Omani on valitettavasti paisunut jo niin suureksi, ettei sen hävittäminen tuota samanlaista mielihyvää, kuin lanka kuvasi katseleminen. Huvita itseäni miettimällä, mitä tekisin mistäkin langastasi;D

Sitten sellaista. Saako noita colinetten lankoja vielä jostakin päin Suomenmaata?

25 kesäkuu, 2006 21:56  

Lähetä kommentti

<< palaa takaisin