2.8.06

puikoilta

Tässäpä tuo viime viikolla vajaassa kahdessa päivässä valmistunut sukkapari:



Nämä sukat tuntuvat jotenkin paremmilta jalassa kärjen osalta, joten ehkäpä jatkossakin muotoilen kärjen sädekavennuksen sijaan. Varren jätin tarkoituksella lyhyeksi (kuvassa käännettyinä), nyt harkitsen tuon käännöksen kiinnittämistä. Hieman kyllä arveluttaa kuinka lanka käyttäytyy pesussa, tähän mennessä 7 veljestä on mennyt todella kurjan näköiseksi, pesin sitten kuinka hellävaraisesti tahansa.

Innostuksen puute vaivaa neulontaa (ja virkkaustakin), en tunnu saavan mitään aikaiseksi niistä langoista, jotka kaapista huutelevat. Ihania ohjeita olisi vaikka kuinka, mutta jostakin syystä jokainen vaatisi ihan uudenlaista lankaa. Osasyy voi olla se, että suurin osa lankavarastostani on peräisin 80- ja 90-luvuilta, joidenkin muovilankahirvitysten kohdalla tekisi mieli lopettaa yrittäminen ja vain heittää roskiin. Mutta säästäväinen minä pakkaa sittenkin langat siististi yläkomeroon odottamaan sitä jotakin täydellistä ohjetta, johon lanka sopisi niin, että lopputuloskin olisi miellyttävä.

Ei jumitus vaivaa pelkästään vanhojen lankojen kohdalla, tällä hetkellä mietin kuumeisesti mitä oikein teen tästä:



Magallanesia on kaksi kerää, tahtoisin kaulahuivin, mutten osaa päättää mikä ohje sopisi parhaiten tuollaisen langan kanssa. Jotenkin järkeni sanoo yksinkertaisen ohjeen sopivan parhaiten moniväriselle langalle, jonka paksuus vaihtelee. Mutta mikä ohje?

Näiden tuskailujen jälkeen viettänen loppuillan kesätenttikirjojen parissa (kaksi viikkoa lukuaikaa jäljellä) ja kenties samalla neulon lisää perussukkia - ellei inspiraation puute iske siihenkin. Toivottavasti ei.

2 viestiä:

Blogger laurakoo kirjoitti...

Ullaneuleen Joyride?!

Kiva kun palasit bloggailemaan.

02 elokuu, 2006 21:03  
Blogger särmä kirjoitti...

Kivat sukat. Minä myös olen odotellut juttujasi:)

07 elokuu, 2006 23:53  

Lähetä kommentti

<< palaa takaisin