ajoissa?
Yritän olla järjestelmällinen ihminen. En viihdy kaaoksessa ja yritän välttää kaikenlaista stressiä, pientä ja suurta. Pidän suunnitelmallisuudesta ja laadin innoissani kaikenlaisia kaavioita ja listoja, jättäen tietysti tilaa myös mahdollisille muutoksille. En tietenkään aina onnistu, mutta tärkeintä mielestäni onkin se, että jo tämä suunnitelmallisuus on mielestäni mukavaa.
Insinööri taasen on aika perinteinen tapaus, kun tilanne tulee eteen se ratkaistaan siinä samalla. Turha kai mainitakaan, ettei joulu yleensäkään tuota hänelle mitään erityisiä ongelmia tai päänvaivaa. Miksi pitäisikään? Joulunaika onkin tässä perheyksikössä lähinnä kivaa yhdessä tekemistä ja ajoissa suunnittelua, niin ettei mitään tarvitse tai joudu tekemään "pakosta". Ja hyvä kai onkin, että toinen meistä tykkää luoda pohjan suunnitelmille ja toinen pitää siitä, kun on selkeät linjat joiden puitteissa toimia. Se vanha klisee toistensa täydentämisestä sopisi kai tähän.
Mutta onko tämä jotenkin poikkeavaa? Ovatko muutkin jo tässä vaiheessa jo tehneet jonkinlaisen suunnitelman pyhiä varten, koskien esimerkiksi lahjoja ja ruokia? Omat vanhempani noudattavat heille perinteistä kaavaa ensin ajattelemalla, miten jotkut viitsivätkin miettiä moisia juttuja ihan liian aikaisin, kunnes sitten viimeisinä viikkoina (tai todellakin viimeisinä päivinä) ennen aattoa ryhdytään hankkimaan kinkkua, ruokia, lahjoja, siivoamaan... Kotona jouluun liittyi oleellisesti kiire ja kireällä olevat hermot. Kukin tavallaan, tietysti.
Tässä pienperheessä joululahjoja on pohdittu jo jonkin aikaa, eilen tehtiin lähinnä viimeisiä suunnitelmia. Eilen askarreltiin myös muutama joulukortti ja onpa muutama joululahjaneuletyökin jo alkanut valmistua. Ilman kiirettä. Ilman pakkoa tehdä.

Ihan takana näkyy reunaa noista korteista, olipa korttiaskartelusta mitä mieltä tahansa niin kivaa oli tehdä yhdessä, vaikkakin sitten noista "kaikkien käyttämistä" materiaaleista. Tänään postista tuli tilaamani Nancy Bushin Knitting on the Road, jossa oli monia ihania toteutukseen taatusti päätyviä malleja. Scarf Style seikkailee vieläkin jossain päin maailmaa, mutta toivottavasti sekin lopulta päätyy tänne. Kirjan päällä on jotakin joululahjaksi päätyvää.
Välityösukat ovat valmistuneet, Orkideasukat puolestaan ovat edelleen vartta vaille valmiit. Innostusta odotellessa.

malli: perussukka, neulottu kärjestä ylöspäin, varressa picot-päättely
lanka: Novita 7 veljestä, tummanpunainen ja tummanruskea, menekki vajaat puoli kerää kutakin
puikot: 3,5mm
Hammaslääkäriltä tultuani taidan ottaa joululahjakutimen ja tenttikirjan työn alle, ennen kuoroa. Pikku hiljaa, ilman kiirettä.

0 viestiä:
Lähetä kommentti
<< palaa takaisin