de iuventute et senectute

Sedälläni - tai oikeastaan isosedälläni - on tällä viikolla 100-vuotissyntymäpäivä. Mitä voi antaa lahjaksi miehelle, joka ei oikeastaan tarvitse tai edes halua mitään suurta tai ihmeellistä, mutta jota kuitenkin tahtoo muistaa?

No sukat tietenkin.



Lanka: 7 veljestä (tummanvihreä, oliivinvihreä(?) sekä valkoinen
Malli: perussukka kärjestä neulottuna Ulla-lehden ohjeella.

Sukat näyttävät isoilta, koska minun jalkaani ne ovat juuri sitä - insinööri ei ollut paikalla miesmallin tehtävää varten. Sedän jalat ovat tietysti isommat kuin minun ja viimeksi huomasin niiden olevan myös aika lailla turvoksissa, joten tein sukista melko suuret. Ainakin niiden pukemisen ja pois ottamisen pitäisi olla helppoa!

Sen lisäksi olen puuhastellut muutenkin enenevässä määrin neuleiden parissa. Itselle olen aloitellut sukkia myöskin 7 veljeksestä (minulla on kovin vähän villasukkia, mutta tuota lankaa riittää vaikka kymmeneen pariin) ja olen neulonut insinöörin kaulahuivia. Hän tuntuu pitävän siitä, mutta itse en ole aivan vakuuttunut ja siksi työ ei etene nopeasti. Minun mielestäni se on liian paksua ja tiivistä neulosta, mutta hänen mielestään sen kuuluukin olla niin ettei se veny muodottomaksi ja lakkaa lämmittämästä. Noh, työn tilaaja päättäköön kelpaavuuden, joten koneelta päästyäni menen varmaankin viimeistelemään sen.

En tiedä johtuuko se joulun lähestymisestä (joulukarkitkin ovat jo kaupoissa) vai siitä, että Helsingissäkin on hitusen valkoista ulkona, mutta kovasti olen jo suunnitellut mitä joululahjoja teen itse. Tänään luonnostelin jo pienehköä listaa. Ehdin myös jo ahdistua siitä, että taidan olla kehittynyt mummuvaiheeseen jo varsin varhaisella iällä, sillä oikeasti vanhaksi minua ei voi kyllä sanoa. Mutta minulla on kissa, laulan kirkon kuorossa, teen usein muun muassa karjalanpiirakoita ja leivon leipää ja aika moni taitaa saada minulta taas pehmeitä paketteja jouluna... Toisaalta minua ei kyllä hävetä yhtään harrastaa käsitöitä ja laulaa itse asiassa varsin nuorekkaassa kuorossa ja hallita muutamien perinneruokienkin valmistus, eivätkä nämä asiat häiritse insinööriäkään. Päin vastoin, tykkää kovasti vaikkapa niistä karjalanpiirakoista.

Olen aina ihmetellyt tuota setääni, koskaan hän ei ole maininnut tai etenkään valittanut olevansa vanha. Ehkäpä juuri sillä asenteella (ja sopivilla geeneillä) päästäänkin noin korkeisiin lukemiin. Itse voin vain toivoa yhtä pitkää ja vaiherikasta elämää kuin hänellä on.

Nyt italian kotitehtävät ja tuo edellä mainittu kaulahuivi odottavat, pohdin myös pitäisikö tänään jo lämmittää myöhäisillalla mukillinen glögiä...