20.4.06

pienin askelin eteenpäin

Kirjoitustauko on venynyt ja venynyt, vaikka kuinka tekisi mieli raportoida tekemisistään. Töiden lopettamisen jälkeen päivärytmi on tietysti ollut erilainen ja mahtuupa päivitysten väliin sekä pääsiäinen että insinöörin syntymäpäiväkin, kumpikin aiheutti lisää tekemistä. Kiirettä on siis pitänyt, ainakin siltä tuntuu.

En ole kovinkaan paljoa neulonut tai muutenkaan saanut mitään luovaa aikaiseksi. Viimeisen parin viikon aikana pyyhelenkkien ompelu on ollut suurin kädentaitoja vaatinut homma. Tai no, sain kaksi kerää Nalle coloria ja toisesta on valmistunut tämän verran:



En pidä langasta. Väri on mukiinmenevä (toinen kerä on vihreäsekoitteinen, insinööri valitsi), mutta pätkävärjäys ihan järjetön. Vaikka Jaywalkerin mallilla kirjavastakin sukkalangasta saa usein ihan hyviä aikaansaannksia, Nalle on ainakin minulle liian kirjavaa. Sukissa tuo ehkä vielä menee. Sen lisäksi lanka tuntuu kauhean karhealta, ehkä tykästyin liikaa Cherry Tree Hillin tyyppisiin unelmasukkalankoihin...

Minulla on neulontaan ja virkkaukseen iskenyt vaivihkaa tietynlainen innoituksen puute. Lankaa olisi ja varaston pienennys on edelleen haaveena mielen perukoilla, mutta jotenkin en vain saa aikaiseksi tehdä paljoakaan. Sama aloittamisen vaikeus on hiipinyt jo muihinkin asioihin, muun muassa nettisivuilla leikkimiseen ja taideharrastuksiin. Toivottavasti puutuminen on vain kevätväsymyksen tai muun vastaavan, ohimenevän tilan oireiluja.

Onneksi kohta on taas viikonloppu ja kesä on yhä lähempänä...

5.4.06

kun taivas on harmaa

Kevät näyttää ottavan oman aikansa... Minuun tuo harmaus jättää kuitenkin jälkensä. Olo on raskaampi ja kenties hieman synkempi kuin normaalisti. Kevään harmaus on jollakin tapaa sietämättömämpää kuin talven harmaus, kevään tahtoisi tulevan niin nopeasti kuin suinkin.

Ulkona on kylmää ja erityisesti märkää, joten kävelyretket tai muukaan ulkoliikunta ei oikein kiinnosta. Pitsivirkkauskärpänen on tosin päässyt iskemään minuunkin:



Koukuttelin jälleen kerran huivia, lankana Colinetten Mohair. Valmis tuo ei ihan vielä ole, mutta etenee todella nopeasti. Aikaa on tähän mennessä käytetty vain muutamia tunteja parina päivänä.

Seuraavaksi pipo, joka viime viikolla valmistui Colinetten Point 5 -langasta:



Pipo näyttää päässä paljon kivemmalta kuin kuvassa, tuossa se on kaksinkerroin lytätty. Virkkailin pylväillä ihan peruspipon, koska lanka on niin eläväpintaista, että monimutkaisempi suunnitelma olisi ollut täysin turha.

Eilen kerin yhden vyyhdin Magallanes-lankaa, alustava suunnitelma sille olisi päästä hapsulliseksi kolmiohuiviksi, mutta muilta osin suunnitelma on vielä auki...