ettei päätä palele
Avopuolison käsityöinnostuksesta huolimatta insinöörillä oli ainoastaan muutama hassu pääkappale, joista valita: englantilaismallinen lippalakki syysilmoja varten, ohut ja lyhyt musta trendipipo sekä kipparimallinen neulemyssy, jokainen kaupan tuotoksia. Noista kolmesta viimeisin oli ainoa, joka edes jossakin määrin piti viimaa poissa. Pakkasten löydettyä vihdoin pääkaupunkiseudunkin oli pipotilanteelle selvästi tehtävä jotakin. Niinpä insinöörille valmistui tällä viikolla peräti kaksi myssyä lisää, ensimmäinen torstaina ja jälkimmäisen neuloin alusta loppuun tänä aamuna:

malli: shedir (Knitty)
lanka: Austermann Bambou Soft, tummanruskea
puikot: 3,5mm
Shedir, joka näyttää tällä hetkellä löytyvän lähes jokaisesta neuleblogista, oli hieman hankala vaan ei sentään mahdoton tehtävä, joka otti oman aikansa valmistuakseen. Vaikka yritin tarkistaa neuletiheyden niin hyvin kuin vain osasin, on valmis myssy hieman väljä, enkä oikein usko bambusekoitelangan kutistuvankaan. Mutta se on pehmeä ja mukava päässä, joskaan ei aivan kylmintä viimaa karkoita.
Insinööri esitti siis toiveen toisenlaisesta piposta, joka olisi hieman samanmallinen kuin vielä täällä esittelemätön Eskimo-langasta itselleni tekemä. Hain eilen Menitasta muutaman kerän samantyylistä lankaa ja tänä aamuna, dokumenttia katsellessa valmistui toinen pipo:

malli: oma
lanka: SandnesGarn Easy, tummanruskea
puikot: 5,5mm
Pipo valmistui vajaassa tunnissa ja testikäytön perusteella sopi oikein mukavasti näille ilmoille. Insinööri vaikutti tyytyväiseltä tähänkin, eli hyvä minä!
Tänään olisi ollut mitä mainioimmat ilmat ulkoiluun kera uusien pipojen, mutta niinpä vain jäi hauskuus minulta väliin. Pitkään välttelemäni flunssa sai ilmeisesti vihdoinkin pienen selkävoiton eilisestä, kun iltamyöhään kävelimme keskustasta elokuvan jälkeen kotiin. Matka ei ollut pitkä, mutta ilmeisesti tarpeeksi, sillä oloni oli (ja on edelleen vähän) kaamea ja kuumeinen.
Siispä reippailun sijaan lauantai vietettiin tilkkupeiton alla möllöttäen ja telkkaria katsellen, koulutehtävät mielen perukoilla kummitellen - inhottavaa saada viikonlopuksi tehtäväksi kirjoittaa aine ruotsiksi, palautus maanantaina tietenkin. Onneksi on insinööri, joka kävi kaupassa, lämmitti ruokaa ja hieroi hartioitakin - kyllä tästä selvitään, ehkä jo huomiseksi.

0 viestiä:
Lähetä kommentti
<< palaa takaisin