30.9.08

inspired knits

Novitan Tennessee oli joskus teini-ikäisenä ihan suosikkilankani virkkaamiseen. Se on kivan kiiltävää ja liukasta ja sopivan paksua nopean lopputuloksen aikaansaamiseksi. Muutama musta ja erivärisiä sinisiä keriä pyöri kuitenkin vuodesta toiseen lankakorin pohjalla virkkausinnostuksen korvauduttua neulomisinnostuksella. Mietiskelin pitkään mielessä kaikenlaisia vaihtoehtoja pikkulaukuista hattuun asti, mutta kaikki tuntuivat hölmöiltä.

Sitten tein Lelahin hieman Tennesseetä muistuttavasta langasta ja mielleyhtymä syntyi heti. Arvelin langan riittävän samantyyppiseen toppiin. Ihan samanlaista en kuitenkaan tahtonut, joten sovelsin hieman. Neuloin koko homman pyörönä ylhäältä alas ja pitsikuvion nappasin vanhasta Valittujen Palojen julkaisemasta Suuresta Käsityökirjasta. Vaaleimmalla sinisellä virkkasin alareunaan vielä kapean pykäreunuksen. Valmista vajaassa viikossa!



Lanka: Novita Tennessee, noin 3 kerää
Puikot: 4 mm bambu
Malli: oma



Pidän tästä kovin, vaikken ole vieläkään ihan vakuuttunut olkaimettomista topeista... Kesällä tämä on ainakin oikein kätevä. Sopii myös kivasti farkkujen tai farkkuhameen kanssa. En ole suuri sinisen ystävä, mutta alan pikku hiljaa lämmetä myös sillekin värivaihtoehdolle.

Asiasta toiseen: Seuraava isompi projekti voisi ihan hyvin olla jokin lämmin neule - ilmojen kylmetessä olen harmikseni huomannut, että vaatekaapistani löytyy vain kaksi ohutta neulepuseroa ja yksi neuleliivi. Asiaan on saatava muutos! Jokin ihana lämmin neuletakki sopisi paremmin kuin hyvin syksyä piristämään...




After knitting Lelah (featured in my earlier post) I remembered some old Novita yarn in my stash from the 90's, which could make a nice similar top. I knit this one top down in the round, the lace pattern I found from a finnish craft book. I think it turned out quite nice!

The weather is getting colder in Finland and a while ago I realised how my closet has almost no warm knits for me to wear. This needs to be changed! So I've been thinking that a nice thick cardigan could be a wonderful project to knit next...

Tunnisteet: