
Jenni (Alienor) | |
|
Jenni asuu Tampereella ja tekee gradua. Taloutta riemastuttavat musikaalinen avomies ja kaksi koiraa. Jennille kuuluu muun muassa kiitos sivuston hienosta ulkoasusta ja kaikenlaisista graafisista ratkaisuista, kuten myös jännistä artikkeleista esimerkiksi ajankuvaa koskien. Phantomiin Jenni tutustui 13-vuotiaana kun isä toi Lontoon tuliaisena Highlights-levyn, joka joutui nopeasti kovaan käyttöön. Musikaalin hän näki ensimmäisen kerran 17-vuotiaana, eikä ole oikeastaan sen jälkeen muuta suurta fanituksen kohdetta tarvinnutkaan. Jenni ei tykkää Simon Bowmanista yhtään. |
|
Helena (Eirene) | |
|
Helena vastaa pääkaupungin faniosastosta syntyperäisenä helsinkiläisenä, jolta puuttuvat tiedot ja taidot pärjätä kehä kolmosen ulkopuolella. Silloin kun hän ei fanita Phantomia, Helena opiskelee teologiaa tai yrittää epätoivoisella vimmalla tehdä jotakin "hienoa" tai "taiteellista". Asuinkumppanina on tällä hetkellä diasporassa elävä kissa. Helenan käsialaa ovat sivuilla käsitellyt mytologiset ja muuten kaukaa haetut tekstit. Helena tutustui Phantomiin ensimmäisen kerran kahdeksanvuotiaana, lukien Lerouxin kirjan tylsyyksissään hiihtolomalla. Musikaaliin hän hurahti 14-vuotiaana kuullen puolihuolimattomasti Music of the Nightin musikaalikappaleiden kokoelmalevyltä. Helena jumaloi Anthony Warlowia eikä voi sietää ilkeää Paul Stanleytä. |
|
Mikko (Pasuuna) | |
|
Poikamaisesta charmista sivujen ylläpidossa vastaa Mikko, joka myös Pohjois-Helsingin varakreivinä tunnetaan. Silloin kun Mikkoa ei nakiteta sivuntekohommiin, hän yrittää opiskella tietojenkäsittelytiedettä (muttei onneksi enää kauaa) ja sosiologiaa, tai muuten vaan viettää normaalia elämää. Mikon vastuulla on kattava phantom-linkkien kokoelma ja hohdokas moderaattorin virka foorumilla, ja hän on pelastanut sivut monista teknisistä ongelmista. Vapaa-aikanaan hän yrittää hätistellä pois huivejaan mereen viskovia kuorotyttösiä. Mikko edustaa täällä niitä, jotka tulivat tutuksi Phantomin kanssa Schumacher-elokuvan kautta. Voi tosin olla, että seura tekee kaltaisekseen ja ympäristön paine aiheuttavat lisääntyvää tarvetta saada tietää asiasta enemmänkin. |
|